Everyone is like ”What’s up with Finland”

Meitä oli Marrakechissa karsintojen viimeisessä vaiheessa seitsemän suomalaista. Täydet kortit toi Suomeen Marika, Elina ja minä. Sen lisäksi Krista ja Sanna saivat osittaisen pelioikeuden. Seitsemästä pelaajasta viisi sai siis itselleen uuden työpaikan. Meitä on parhaimmillaan Eurooppa Tourin kisoissa siis kahdeksan tai yhdeksän suomalaista!! Miettikää miten hienoa!! Lisäksi LET accesilla pelaa kolme uutta suomalaista, jotka tulevat taatusti pitämään lippua korkealla. Suomen naisgolfilla ei ikinä ole mennyt näin lujaa! Pelasin finaalin harkkakiekkaa yhden itävaltalaisen pelaajan kanssa, joka sanoi, että olivat muiden pelaajien kanssa pohtineet, että ”What’s up with Finland?!”. Ollaan tekemässä rynnäkköä tourille, vaikka asukkaita ja pelaajia maassa on kuitenkin niin paljon vähemmän, kuin muissa maissa.

Maittain kortit jakautuivat näin:

Ruotsi 5, Englanti 4, Espanja 4

Skotlanti 3, Suomi 3, Etelä-Afrikka 3

Saksa 2, Tanska 2, Namibia 1

Hollanti 1, Belgia 1, Unkari 1

Latvia 1, Ranska 1, Itävalta 1

                         

Hotellin allasaslue  

Hotellin allasaslue  

Kotoisa olo, kun kaduilla oli poroja

Kotoisa olo, kun kaduilla oli poroja

Klubilta

Klubilta

 

 

Pelasin kierrokset 72-74-68-73-73. Se oli kauden paras kisani ja minullla oli pieni tunne viikkoa aiemmin, että peli oli loksahtamassa kohdalleen. Lähetin Timo Rauhalalle (joka on auttanut minua viime aikoina) tällaisen viestin ensimmäisen vaiheen jälkeen: ”Ensimmäinen vaihe suoritettu ja nyt pitäs laittaa vitosvaihde silmään. Peli tuntuu paikoittain paremmalta, ku ikinä ja 2. päivänä löin 16 greeniä. Tuntuu, että oon saamassa kii jostain todella hyvästä…..”. Finaalissa löin koko ajan 14-16 greeniä. Yksi huippukierroshan sieltä vain tuli, mutta mahdollisuus oli viiteen vähänkin paremmalla putilla. Karsintoihin lähtiessä odotukset eivät olleet ihan hirveän korkealla, kun takana oli iso elämänmuutos ja paljon säätämistä. En ollut pystynyt harjoittelemaan yhtä kovaa, kuin aiempina vuosina ennen karsintoja. Keskityin mieleni treenaamiseen, millä oli varmasti lopulta iso rooli kentällä.

 

Viimeisenä päivänä löin palloa tavallista huonommin ja ymmärsin vasta ysin greenillä, että miten saan lyötyä normaalisti. Missailin myös lyhyitä putteja, mutta sitä tekee useimmat tuossa tilanteessa. Kun 11 reikää oli pelattu, olin tippunut korttirajan väärälle puolelle. Edessä oli vielä kaksi par 5-reikää, joten en hätääntynyt. Tiesin, että birkkuja oli tulossa. Upotin rei’illä 12 ja 13 noin 1,5m pitkät birkut. Reiällä 14 missasin alle metrisen parin. Ajattelin jälleen, että 16. reikä on par 5 eli hätää ei ole. Reiällä 15 löin rautakasin 0,5m yli reiästä, joka spinnasi puoleen väliin kuppia ja alastulojälkeä. Easy tap-in birdie ja pieni fist pump. Jäljellä oli 3 reikää, jotka oli selvitettävä kunnialla. Tiesin, että korttiin tarvisi totaalin E tai +1. Halusin tehdä vähintään yhden birkun vielä, että kolme puttiakin viimeisellä reiällä riittäisi täyteen korttiin. Yksi kaveri kysyi jälkeen päin, että ”etkö ajatellut, että voisit missata greeninkin?”. Rehellisesti sanottuna ei käynyt mielessäkään, että lähestyminen voisi epäonnistua. Upotin 16. ja 17. reikien 6-7m birdiet. Siinä vaiheessa tiesin olevani ns. aika turvassa. Viimeiseen seitsemään reikään siis viisi birdietä. Vieläkin on vähän epäselvää, että mistä hankin sen spurtin. Kun tulokset olivat selvät ja paperilla, oli aika epätodellinen olo. Hyvä ystäväni, Marika Voss, sai täyden kortin myös ja varovaisesti molemmat juhlittiin, takaraivossa pieni pelko, että joku tulee vielä sanomaan, että tulokset on laskettu väärin.

Kilpailun pokaali

Kilpailun pokaali

Al Maadenin klubitalo

Al Maadenin klubitalo

 

 

Kun mietin tätä vuotta, tulee heti kyyneleet silmiin. Ilmeisesti onnen kyyneleet kuitenkin. En tiedä pitäisikö miettiä ja käydä läpi vai vain nauttia tästä tilanteesta ja hyvästä olosta. Tämä vuosi on ollut henkisesti rankka, niin kuin oon ennenkin sanonut. Ainoat, jotka todella tietää miten paha tilanne oikeasti välillä oli, on vanhemmat ja siskoni. On uskomatonta, miten asiat kuitenkin järjestyy perheen ja ystävien tuen avulla. Olen huono valittamaan ongelmistani, koska en mielellään huolestuta muita, mutta välillä olen ollut niin pulassa, että on tuntunut, että en yksinkertaisesti selviä. Helsinkiin muutosta vielä sen verran.. Että on huvittavaa, että ensimmäistä kertaa elämässä tein jotain, mikä on hyvä Lindan kannalta ihmisenä, eikä välttämättä urheilija-Lindan kannalta, ja yhtäkkiä pallo alkaa päätymään reikään vähemmillä lyönneillä. Ehkä sattumaa, ehkä ei.

 

Muutama hassua hutia reissulta, joka muuten oli aivan huikea:

  1. Sannan visa electron imaistiin maksuautomaattiin Marrakechissa.
  2. Scoring arealta juostiin perääni tuloskortti kädessä ja pyydettiin menemään toimistoon. Ajattelin, että nyt kortissa on ollut vikaa ja mut diskataan. Sydän kurkussa, mutta väärä hälytys.
  3. Koko poppoo käveli märkään sementtiin matkalla ravintolaan. Marokkolaisilla ei ollut tullut mieleen varoittaa tai eristää sitä millään tavalla.
  4. Meistä esikarsinnan selvittäneistä suomalaisista 4/5 oli kuumeessa tai ruokamyrkytyksessä reissun aikana.
  5. Kotimatka ei ollut taaskaan se yksinkertaisin.. Ensin bussilla lentokentälle. Lento Lontooseen. Ajoin Lontoossa vasemmanpuoleisessa liikenteessä toiselle lentokentälle, missä junalla toiseen terminaaliin ja jatkolento Tukholmaan. Tukholmasta 11h automatka lumisateessa Tornioon, joista kaksi viimeistä ajoin itse.
  6. Ravintoloissa asiointi oli välillä hankalaa. Esim. kerran medium entrecoten tilatessani sain well done lehtipihvin. Asiasta huomauttaessani tarjoilija ilmoitti meille, että lautasella on medium entrecote. Minkäs teet? 🙂
Kaksi erittäin iloista LET-pelaajaa

Kaksi erittäin iloista LET-pelaajaa

 

 

Puss och kram,

 

Linda

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*