Kohta taas mennään!

Viimeisin blogipäivitykseni jäi postaamatta Marokossa huonon netin vuoksi. Agadirin kisa oli minulle melkoinen vuoristorata. Aloitin vahvasti ja johdin Eurooppa Tourilla ensimmäistä kertaa elämässäni. Kisa oli minulle kahdeksas kyseisellä kiertueella. Seuraavat kolme päivää pelasinkin 39 asteen kuumeessa ja angiinassa. Kuume ei sinänsä minua kentällä häirinnyt, vaan hengitysvaikeudet, kun happi ei meinannut kulkea. Syöminen ja juominen oli todella hankalaa ja viimeistä kierrosta edeltävä illallinen koostuikin hunajasta ja appelsiinista. Taistelin kilpailun loppuun, mutta päädyin lopulta sijalle 52.. Kaksijakoiset fiilikset. Olin pettynyt, etten pystynyt pelaamaan paremmin, mutta toisaalta ylpeä, että vedin kierrokset loppuun, vaikka sairaalareissu oli lähellä. Näin lääkäriä monta kertaa päivässä kentällä ja sain särkylääkettä sekä antibiootteja.

Marokon jälkeen kävin treenaamassa Espanjassa, palasin Suomeen ja karistin sairauden viimeiset rippeet kannoiltani. Harjoittelin Suomessa pari viikkoa ja lähdin takaisin Espanjan auringon alle, mistä palasin takaisin pari päivää sitten.

Olimme siis Nooran ja Marikan kanssa tyttöjen ja miesten maajoukkueiden mukana viime viikon. Vietimme viikon PGA Catalunyassa, mikä on ehdolla Ryder Cup- kentäksi 2022. Olosuhteet olivat hyvät ja oli ihanaa pystyä keskittymään vain ja ainoastaan treenaamiseen koko ajan. Staffan ja Mikael (maajoukkueen valmentajat) suunnittelivat aikataulut ja treenit, ruokapuoli oli järjestetty klubilla niin, ettei kertaakaan tarvinnut edes käydä kaupassa. Seitsemässä päivässä minulle kertyi 54h treeniä, vaikka kaksi päivistä oli matkustuspäiviäkin. Peli kulki hyvin ja pelasin kaikki kierrokset 67-72 lyönnillä. Sain juuri ennen reissua uudet mailat (Wilson Staffin FG Tour V4) ja olin huolissani, että uusiin olisi hankala tottua. Se pelko oli selvästikin turha. Päätin Espanjassa, että pelaan Sveitsin LETAS:in ensi viikolla, niin saan yhden kilpailun alle ennen Turkin Eurooppa Tourin kisaa.

Tämä viikko on suunnitleltu minulle huomattavasti kevyemmäksi. Mieli haluaa kentälle, mutta kroppa on jumissa ja kaipaa lepoa, jotta olisi täydessä terässä ensi viikolla. Hoidan vähän käytännön asioita ja treenailen Talissa sekä Hill Sidessa. Vappua vietän pitkästä aikaa Suomessa Marikan ja mahdollisesti serkkuni kanssa. Pääsen ruksaamaan listalta pois suomalaisen perinteen: Havis Amandan lakituksen seuraamisen.

Blogi vappu -4 Blogi vappu -3 Blogi vappu -2 Blogi vappu -1 Blogi vappu 0 BlogiVappu2 Blogivappu3

 

 

 

 

Tässä vielä tämä Marokon kirjoitus, mikä jäi julkaisematta…

 

 

 

Marokko

Tällä viikolla pelaamme Marokon Agadirissa. Samaa kisa on pelattu jo useita kertoja, joten kenttä on monille pelaajille tuttu. Itse olen pelannut Marokossa ainoastaan Rabatissa ja Marrakechissa. Viime vuonna voiton vei teinisensaatio Charley Hull. Myös miesten Eurooppa Touria on täällä tällä viikolla, mutte he pelaavat erillä kentällä.

Pelasimme kentällä 27 reikää ennen kisan alkua. Tuuli on puhaltanut todella lujaa viimeiset kaksi päivää, joten treenaaminen on ollut vähän erilaista kuin yleensä kisaviikoilla. Tytöt ovat muuttaneet driverien lofteja suosiolla pienemmäksi. Kenttä on aika yksinkertainen, mutta greenien ympärillä voi joutua ongelmiin ja väyliä reunustaa aina jonkinlainen pusikko tai metsikkö. On lyhyitä väyliä, joissa saa hyviä birdie-mahdollisuuksia ja väyliä, joilta lähtee par taskussa tyytyväisenä kohti seuraavaa tiitä.

Nämä 2,5 viikkoa Uuden-Seelannin ja Marokon kisan välillä ovat menneet nopeasti. Kävin Hill Sidessa pelaamassa ja rangella Talissa, mutta muuten treenit on suoritettu sisätiloissa. Treenasin myös trackmania käyttäen, eli siis laitetta, joka näyttää kaiken mahdollisen datan mailan liikeradoista spinneihin. Mielenkiintoisia tuloksia. Lyönnin pitäisi olla hyvässä kunnossa. Tein myös club fittingin ja uudet wilsonini saapuvat, kun tulen Marokosta kotiin. En malta odottaa, että saan ne käsiini! Nykyisillä olen pelannut 1,5 vuotta.

Viime viikko oli kiireiinen, kun treenien lisäksi minulla oli parit kuvaukset, pari kiropraktikolla käyntiä ja treenejä uuden fysiikkavalmentajani, Matti Santtilan, kanssa. Auto on toistaiseksi vielä haussa, joten aikataulu käy tiukaksi, kun päivässä tulee istuttua tunteja busseissa ja junissa. Viime keskiviikona olo oli kuin bussin alle jääneellä. Kroppa oli ensinnäkin jumissa maanantain kovasta fysiikkatreenistä, sitten tein keskiviikkoaamuna jo uuden treenin ja iltapäivällä kiropraktikko suoristi kovalla kädellä lokakuusta asti temppuilutta selkää. Jo siinä vaiheessa päivää puhaltelin ja mietin, että mitähän tästä päivästä tulee. Vedin silti golftreenit vielä päälle ja illalla olin uskomattoman väsynyt.. Päivät olivat kovia.. Lauantaina pidin lyhyemmän, mutta tehokkaan päivän. Sunnuntaina olikin sitten vuorossa 17h matkustuspäivä.

Majotun pitkästä aikaa Vossin kanssa. Olemme kyllä hyvin paljon tekemisissä, mutta tämä on ensimmäinen kerta noin viiteen vuoteen, kun jaamme huoneen kisoissa. Marika on kiertänyt amatöörikisoja ja minä olen ollut ammattilainen jo pidempään. Mukana suomalaisista on myös Krista Bakker, Elina Nummenpää, Noora Tamminen, Minea Blomqvist ja Ursula Wikström. Ennätyspaljon suomalaisia siis, jos Suomen omia LET-kisoja ei lasketa!! Miesten puolella Mikko Korhonen pitää Suomen lippua korkealla.

Puss och kram,

Linda

Uusi-Seelanti, Christchurch

Palasin kotiin neljän viikon reissulta noin viikko sitten. En ole vieläkään täysin toipunut 11h aikaerosta, vaan herään joka aamu ennen seitsemää. Matka oli mahtava, mutta on mukavaa olla kotonakin pitkästä aikaa. Ihanaa myös, että pikkusiskoni vietti poikaystävänsä kanssa viikonlopun luonani. Seuraava reissu minulla on edessä kolmen viikon päästä, kun Eurooppa Touria pelataan Marokossa.

Pidin Uudesta-Seelannista todella paljon. Maa tuntui pieneltä, puhtoiselta ja turvalliselta (vain 4,4 miljoonaa asukasta) ja sen historia alkuasukkaineen oli mielenkiintoinen. Asuin perhemajoituksessa kentällä ja tenttasin heitä loputtomasti Uudesta-Seelannista. Viimeisenä päivänä ajelimme keskustaan ja perhe näytti tuhoa, mitä maanjäristys sai aikaan vuonna 2011. Christchurchin keskusta on kuin pommitettu, vaikka siitä on jo neljä vuotta ja rakennuksia on korjattu siitä lähtien. Suurin osa rakennuksista oli vain purettu pois. Puolikkaita rakennuksia oli edelleen siellä täällä, mm. puolikas kirkko ja elokuvateatteri. Näin myös omakotitaloja, jotka roikkuivat kalliolta kymmenien metrien korkeudessa. Koko keskusta oli täysin suljettu reilun vuoden ja sitä oli poliisit vahtimassa. Kilpailun yhtenä aamuna sain Nooralta viestin, että ”Apua, heräsin yöllä maanjäristykseen!!”. Paria päivää myöhemmin kuulin myös australialaisten pelaajien heränneen järistyksiin toisena yönä. Järistykset kestävät n. 15 sekuntia ja ovat todella pieniä, joten jos sellaisia oli kentän alueella, niin ne eivät ainakaan minun yöuniani häirinneet. Niin kuin ei yleensä mikään muukaan.

Pelasin kisassa kierrokset +2, -2, +4 ja selvitin näin vuoden ensimmäisen cuttini. Clearwater Golf Club oli kaunis paikka. Vettä oli pelissä lähes jokaisella väylällä ja se oli erittäin kirkasta, niin kuin nimi antaa ymmärtää. Greenit olivat todella kovat ja nopeutuivat päivä päivältä. Tuuli hankaloitti peliä kahdella kierroksella ja raffit olivat paikoittain todella pitkät. Kenttä pelattiin toisena päivänä lyhyenä ja sen käytti hyväkseen maailman ykkönen, Lydia Ko, ollen kolmentoista reiän jälkeen -10, päätyen lopulta tulokseen -11. Tämä 17-vuotias tyttö vei kisan voiton kotiyleisönsä edessä. Häntä oli seuraamassa huima ihmisjoukko. Lydia vaikutti erittäin hauskalta, sympaattiselta ja pidetyltä.

Nautin pelaamisesta erittäin paljon. Välillä peli oli todella hyvää, mutta aina keskellä kierrosta tuli ”dippejä” ja jouduin bogey-juniin. Pelasin kuitenkin jokaisen takaysini alle parin, joten sain aina itseni vaikeuksien jälkeen takaisin kasaan. Viimeisenä päivänä aloitin kierroksen tuplalla, mikä sai itseluottamukseni horjumaan. Olin aikalailla kauhusta kankeana greeneillä. Se johti siihen, että pelasin etuysin +5, mutta siitäkin toivuin takaysillä. Isäntäperheeni 5-vuotias tyttö nauratti yleisöä ysillä, kun hän alkoi huudella greenin reunalta minulle kannustushuutoja ja kommentteja. En tietenkään voinut olla vastailematta ja ehkäpä se toikin rentoutta loppurei’ille. Voisikohan vitsikäs mailapoika olla tuleva salainen aseeni? Kilpailusta jäi hyvä fiilis. Rakastan uutta työpaikkaani ja se tuntuu koko ajan tutummalta.

Puss o kram

Linda

My caddie & host dad

Selfie after a round

Selfie after a round

13th hole at Clearwater

13th hole at Clearwater

A beautiful morning

A beautiful morning

Marika and I at GoExpo

Marika and I at GoExpo

Mãori people

Mãori people

A pic of a pic  in Chc

A pic of a pic  in Chc

A food corner made of containers

A food corner made of containers

A church in Christchurch

A church in Christchurch

My last day in NZ

My last day in NZ

Nice sunset at the airport

Nice sunset at the airport

My baby sister is here!

My baby sister is here!

We baked a banoffee pie, crazy good!!

We baked a banoffee pie, crazy good!!

Working out!

Working out!

A little windy? My hair!!!  

 

 

 

Too easy.

Reilun kahden viikon jälkeen oli aika jättää kengurut & koalat ja siirtyä uudelle saarelle Uuteen-Seelantiin. Jäin RACV Ladies Mastersin jälkeen Gold Coastille treenaamaan viikoksi. (Kisasta voitte muuten lukea lisää golfpiste.com:in blogistani). Kilpailut Christchurchissa alkavat perjantaina, joten saamme pari extra-päivää aikaa treenata tällä kentällä.

Viime viikon torstaina kentältä hotellille palatessani kuulin radiosta, että alueelle oli annettu 5 luokan myrskyvaroitus (Gold Coastilla siis). Minua kehoitettiin pysymään parin päivän ajan sisätiloissa, koska ennuste lupasi ”hurricane force wind” ja rankkasadetta. Vettä satoikin kaatamalla 3vrk ja tulvat toivat haita naapuruston kanaaleihin.. Hirmumyrsky ei aiheuttanut suurempaa vahinkoa alueella, missä majailin, mutta pohjoisempana tulvat katkoivat teitä ja myrsky repi puita sekä taloja mukanaan.

Australia oli kiva paikka. Luonto muistuttaa paljon Floridan luontoa. Ihmisiä on joka lähtöön eikä standard aussia voi oikein kuvailla mitenkään. On britin, aasialaisen, afrikkalaisen ja eurooppalaisen näköistä ihmistä. Yhteistä kuitenkin kaikille, että keskustelun päätteeksi australialaiset huikkaavat ”Too easy!”. Minulle jäi heistä erittäin iloinen ja sosiaalinen kuva. 

Nyt olen sitten täällä maanjäristysten maassa. Täällä Christchurchissa on vuodessa n. 500 järistystä, mutta isompia ei vuoden 2011 jälkeen ole ollut. Tänään on itseasiassa sen vuosipäivä. Järistys sattui päivä LET-kisan päätyttyä ja mm. kavereistani Louise Larsson juoksi täällä henkensä edestä. Kaupunki romuttui täysin, eikä tänne enään rakenneta korkeita rakennuksia. Tämä on kuulemma parakkikylää, mutta vielä en ole keskustaa nähnyt. Maanjäristyksessä kuoli lähes 200 ihmistä ja n. 50 000 muutti sen jälkeen pois. Christchurchin kaikista rakennuksista tuhoutui n. 80%, niin myös hotelleista ja motelleista ja siinä onkin syy miksi tällä viikolla majoitun monen muun pelaajan tavoin perhemajoituksessa. Uudessa-Seelannissa käyminen on ollut haave jo kauan, koska olen kuullut paljon sen monipuolisesta luonnosta. Näin muutaman tunnin kokemuksella sanoisin, että ainakin Christchurchin luonto muistuttaa paljon Suomen kesää. Ja onhan se Suomen kesä todella upea.

Kenttä on kuulemani mukaan avara ja tuulinen. Isäntäperheeni isä lähtee minulle huomenna oppaaksi kentälle ja on myös kädinäni tämän viikon. Odotan innolla tulevaa viikkoa!

Puss och kram

Linda

ausblogi2   ausblogi4

ausblogi6