Häät ja hyväntekeväisyyttä

Häät ja hyväntekeväisyyttä

 

 Golfareilla on tapana missata aina kaikki häät, koska niitä pidetään lähinnä kesäsin, jolloin meillä on kilpailukausi vilkkaimmillaan. Oon viimeks ollu häissä alla 10-vuotiaana enkä muista niistä mitään. En ollut todistamassa Härkösen Sohvin naimisiin menoa 2 viikkoa sitten, mutta vähän lohdutusta toi kuitenkin, kun viikkoa myöhemmin pääsin ruotsalaisten tuttujen häihin. Pari tapasi netissä viime vuoden kesäkuussa, muuttivat yhteen elokuussa ja saivat pienen tytön huhtikuussa. Snabba puckar, niinku nämä ruotsalaiset sanoo, mutta Fredrik ja Angela sopii hyvin toisilleen.

 Maanantaina pelasin hyväntekeväisyystapahtumassa Göteborgissa. Keräsimme rahaa Drottning Silvias barn- och ungdomsjukhusetille. Jokaisessa ryhmässä oli kolme amatööriä, yksi julkkis ja yksi golfammattilainen. Ikävä kyllä nämä ruotsalaiset julkkikset ei oo mulle niin tuttuja, enkä tunnistanut montaakaan. Mukana oli myös paljon entisiä urheilijoita ja kovia goflareita. Mm. Helen Alfredsson, Kent Nilsson, Thomas Björn, Johan Edfors, Catrin Nilsmark ja prinsessa Birgitta pelasivat. Sain kaverit nauramaan, kun kysyin yhdeltä vieressä istuvalta mitä hän tekee työkseen.. ”Oon näyttelijä” sain vastaukseksi.. Taisin vastata aika nopeasti, että ”Ai sori, oon suomalainen”.

Itse pelasin Erik Segerstedtin kanssa, joka tuli julkisuuteen Idolsista ja on nykyään poikabändin jäsen. Erikiä oli kentällä seuraamassa teinityttöjä, jotka olivat sen vuoksi ottaneet (omaa) lomaa koulusta. Niin söpöä. Illallisen jälkeen Erik ja pari muuta kisassa mukana ollutta muusikkoa tarttui mikkiin ja lauloi niin mielettömän hyvin!!

Saimme päivän aikana kasaan 2 200 000 miljoonaa kruunua. Viimeiset 500 000kr kerättiin huutokaupalla, joka pidettiin illallisella. Kaupaksi kävi mm. 4 lippua Ryder Cupiin, Adam Scottin driveri, Erik Karlssonin ja Alexander Ovechkinin pelipaidat, Henrik Stensonin putteri ja Charlotte Kallan hiihtolasit. Scott, Karsson, Sternson ja Kalla olivat jopa lähettäneet iltaa varten videotervehdykset.

 Siitä jatkettiin sitten matkaa tänne Onsjön LETaccessiin, missä ensimmäinen päivä on ollut vähän kaoottinen kauhean vesisateen vuoksi. Ensin pelaamaan 8.50, sitten viiden reiän jälkeen takaisin klubille ja loput reiät 14.40.. Ja sanoinko jo, että täällä on kauhea vesisade? Joo, täällä on kauhea vesisade. Neljäs kisa mulle putkeen niin, että lähtöaikoja siirretään sään vuoks..

 

Sain pari päivää sitten tietää, että pääsin Ruotsin Eurooppa Tourin kisaan! Happy =)

 

Blogi häätjahyvä blogi häätjahyvä1  blogi häätjahyvä2  blogi häätjahyvä3

 

 

Puss o Kram

 

Linda

My July

Vierähtäny viikkoja siitä, kun viimeks kirjottelin. Sinä aikana oon pelannut LETaccessin Tsekeissä, Ruotsin joukkuemestaruuskisat, tehnyt yhden turhan reissun Tsekkeihin varapelaajana LET:ille ja viime viikolla pelasin LETaccessia Tukholmassa.

 Tsekin LETAS ei mennyt ihan toivotulla tavalla, mutta sain sielläkin selvitettyä cutin, niin kuin kaikissa aiemmissaki LETaccessin kisoissa. Kisat pidettiin Pilsenissä, missä järjestettiin myös LET paria viikkoa myöhemmin.. Olin paikalla varapelaajana, ja vaikka yksi tyttö myöhästyi lähdöstä, kun kädi oli sanonut pelaajalle väärän lähtöajan (mikä kyllä kuuluu itse aina tarkistaa), niin en siltikään päässyt pelaamaan. Tilanne on edelleen epäselvä. Tournament director nimittäin luuli, ettei pelaajaa, joka myöhästyy startista voi korvata varapelaajalla…

 Ruotsinmestaruuskisat pelattiin jälleen Barsebäckissä, Stensonin ja Caroline Hedwallin kotikentällä. Kisoihin lähtiessä joukkueella oli tavoitteena kulta, mutta Vasatorpin ja Karlstadin joukkueet onnistuivat paremmin. Nousimme kuitenkin viimeisenä päivänä 4 sijaa ja kotiin lähdettiin onnellisina pronssimitalit kaulassa.

 Viime viikolla olimme Tukholmassa. Kenttä on tuttu, koska pelasimme siellä viime vuonnakin. Silloin greenit tuntui ylivoimaisen vaikeilta, mutta tänä vuonna puttasin siellä älyttömän hyvin. Viimeisenä päivänä puttasin vain 23 kertaa!! Siitä on kyllä kiittäminen hyviä chippejä, mutta jokainen putti on silti upotettava. Olin lopulta 16..

Majotuimme erittäin ihanan pariskunnan luona. Maria on puoliksi suomalainen, mutta puhuu vain ruotsia. Thor on norjalainen, joka on asunut Ruotsissa 40 vuotta. He majoittivat minut, Madden, Emelien ja Alexin. Talo on tosi iso ja hienolla paikalla. Siellä oli hyvä rentoutua kierrosten välillä. Maria oli minulla kädinä ja Thor seurasi väylien varrella. Thor on lääkäri, joten sain kysyttyä jokaisesta pienimmästäkin vaivasta ja sain apua kaikkeen mahdolliseen. Charlotta pääsi lääkikseen kesällä, mutta vielä on vissin muutama vuosi kyseltävä neuvoa muilta. Leikkauksia Charlotta on suorittanut jo monta vuotta, mutta ehkä hän jatkossa saa operoida muutakin, kuin mun hiuksia.

 Niin ja sateen vuoksi. Se ei sinänsä haittaa, koska yhtäkkiä onkin ollut aikaa tehdä paperihommia. Kenttä oli ihan täysin veden vallassa. Jo toissapäivänä, kun pelasimme pro-amia, tiet tulvi niin, että olimme nilkkoja myöten lätäköissä. Kisassa pelataan nyt 36 reikää..

1. Summer night in Tylösand 2. A day off well spent 3. Bronze medal 4. Losby golf 5. Some swimming, which I really don’t like 6. Pilsner in Pilsen 7. Oh and I even had time to bake this lime-whitechocolate-cheececake!

 Blogi norja  blogi norja1  blogi norja 2

blogi norja 3  blogi norja 4  Blogi norja 5  blogi norja 6

 

 

Puss o kram,

 

 

Linda

Slovakia ja Italia

Takana on nyt 3 viikkoa reissussa ja kieltämättä meinaa vähän jo väsyttää, vapaapäivät on mennyt siirtyessä kisasta seuraavaan. Ensimmäinen viikko oli LETaccessia ja kaksi jälkimmäistä Eurooppa Touria. Sain nähdä uusia upeita paikkoja! Dinard, Normandia, Slovakia, Budapest ja Perugia. Tässä eka Ranskan kuvat

1. Meidän 800 neliön majoitus 2. Aamulenkillä kentän vieressä 3. Swingailua 4. Wilson Staff -tytöt 5. Perunanpoimintaa saaleineen 6. Omaha Beach

blogiiiiiitali blogiiiitalia0 blogiiiitalia01

  blogiiiitalia1  blogiiiitalia2blogiiitalia3

Sain Slovakiaan 2 fania Torniosta, kun äiti ja isä olivat kesälomareissulla. Isä oli kädinä ja äiti kulki mukana katsomassa. Kisa oli vuorien ympäröimässä laaksossa hiihtokeskuksen keskellä. Koko paikka oli tosi rauhallinen ja levollinen. Selvitin ensimmäisen cuttini Eurooppa Tourilla ja se tuli aika huikealla tavalla. Viimeinen reikä oli par 5 alamäkeen, jonka myötätuulessa saattoi lyödä kahdella päälle. Olimme viimeinen ryhmä ja iltapäivästä oli alkanut tuulla aika reippaasti. Löin 310m driven, 220m rauta 6 ( jonka yleensä lyön n. 145m) ja pääsin puttaamaan eaglea n. 4 metriä reiästä. Upotin putin ja pääsin lyönnillä cutista! Olin niiiiiiiiiiiiiiin iloinen! Olin lopulta kisassa 56..

blogiitalia

Viimeisen kierroksen jälkeen ajelimme vanhempieni kanssa Budapestiin ja kävimme iltaristeilyllä Tonavalla. Oli mukava nähdä muutakin, kuin golfkenttää ja lentokenttiä..

blogiitalia0  blogiiatalia01

 

Lensin Budapestistä Roomaan, mistä meillä oli kyydit Perugiaan. Maksoin lennosta 55e, mutta bägi-, laukku- ja palvelumaksujen jälkeen hinta olikin yhtäkkiä 175e. Tosi kätevää välillä tämä matkustaminen.. Mutta oli se silti halvin tapa lentää.

 

Pelasimme pari harkkakiekkaa ja viimeisenä iltana ennen kisan alkamista kävimme Perugian keskustassa kävelemässä ja syömässä. Kaupunki oli kukkulalla ja kaikki rakennukset tosi vanhoja. Ihana paikka. Ja kuinka sattukaan, että Perugia on tunnettu suklaasta!? Baci, mitä isä toi useasti laskettelureissuiltaan, tehdään Perugiassa. Kentälle leijaili yhtenä aamuna suklaan tuoksu.. Mutta vielä enemmän tykkäsin siellä kyllä jätskistä!! Ruoka ei välttämättä tällä viikolla ollut ihan urheilijankäsikirjasta, mutta tarjolla ei ollut paljon muuta, kuin pizzaa, pastaa, mozzarellaa ja tomaattia. Syön pizzaa erittäin harvoin ja silloinkaan en ikinä kokonaista. Noh, tällä viikolla tais mennä pari..

blogiitalia1 blogiitalia2  blogiitalia3  blogiitalia4

 

Niin joo, päätin olla lähtemättä Englantiin British Openin karsintaan. Se olisi ollut vasta ensimmäinen vaihe, jonka jälkeen olisi vielä pitänyt mennä toiseen karsintaan Englantiin viikon päästä. Pelaan sen sijaan Tsekeissä LETaccessia reilun viikon päästä. Saan nyt vähän enemmän lepoa ja treeniä, kun kaksi matkustuspäivää poistui kalenterista. Haave British Openin pelaamisesta siirretään ensi vuodelle.

 

Koko kolme viikkoa sää on ollut mahtavaa ja aurinko on kulkenut mukana maasta toiseen! Ranskassa helle, Slovakiassa lämmin ja Italiassa kuuma. Peli ei ole ollut ihan terävimmässä kunnossa, mutta parhaani teen ja kovasti yritän. Täytyy maltilla odotella niitä hyviä pomppuja ja että palat loksahtaa kaikessa kohdalleen. Töitä teen kovasti ja intohimoisesti.. Heikommallakin pelillä selvittelen cutteja, mutta tavotteet on korkeammalla. Vaikka oonkin uupunut, niin reissu on ollut kaikin puolin ihana. Maat, kentät, ruoat, säät ja ennen kaikkea GOLF JA IHMISET. Kiitos varsinkin Annikalle, äidille, isälle ja Kristalle! Kotiin Halmstadiin en ole kaivannut kertaakaan, vaan oon saanut olla koko kolme viikkoa juuri siellä, missä kaikista mieluiten koko maailman paikoista olen halunnutkin olla. Preeeeeettty awesome?

 blogiitalia6  blogiitalia5

 Puss och Kram

 

Linda